Entinen huippulentopalloilija Henrik Kosonen, 51, oli kevään ensimmäisiä koronavirukseen sairastuneita ja ensimmäinen potilas, joka käveli ulos Etelä-Savon sairaanhoitopiirin tehohoidosta.
– Lääkärikin onnitteli, että päädyin parhaisiin tilastoihin, naurahtaa Kosonen nyt, puoli vuotta sairastumisensa jälkeen.
Kososen tarina alkaa maaliskuisesta Kuusamosta, missä hän oli vaimonsa sekä ystäväpariskuntansa kanssa lomailemassa. Ystävät olivat Kososen entinen agentti lentopalloajoilta ja tämän vaimo. Samalla treenattiin yhdessä maratonhiihtoa hiihtämällä kymmenien kilometrien reissuja pitkin tuntureita.
– Ystävät saapuivat Rukalle Etelä-Ranskasta. He olivat ennen matkaa selvittäneet sekä viranomaisilta että lääkäreiltä, onko reissuun lähteminen turvallista. Lupa saatiin, sillä kummankin maan tautitilanne oli hyvä eikä heidänkään paikkakunnallaan ollut yhtään tartuntaa. Emme vieläkään tiedä, mistä virus tarttui. Epäilemme, että seitsemän tunnin vaihto ruuhkaisella lentokentällä saattoi olla kohtalokas, muistelee Kosonen.
”Mittarit piippailivat ympärillä ja jokaisessa raajassa ja kaulassa oli letkuja.
Kuusamoon oli saavuttu lauantaina ja tiistaina kaveri sairastui. Hänellä nousi kuume 38 asteeseen ja vatsa oli kipeä, joten laduille ei ollut asiaa pariin päivään. Perjantaina Kosonen lähti hiihtämään 50 kilometrin lenkkiä, jonka jälkeen hänelle puolestaan nousi korkea kuume. Särkylääkkeestä huolimatta Kosonen hikoili tuskissaan koko yön.
– Luulin, että kyse oli tavallisesta influenssasta. Lähdimme kotiin, emmekä onneksemme tavanneet ketään seuraavaan viikkoon, huokaa Kosonen nyt. Seurueen onni oli myös siinä, että tartuntaketju saatiin nopeasti jäljitettyä.
Kotiviikon aikana Kososen vointi romahti huomattavasti, mutta vieläkään sitä ei osattu yhdistää koronaan. Hänellä oli koko viikon ajan korkea kuume ja muutaman päivän päästä alkoivat hengitysvaikeudet sekä erinäiset vatsaoireet hirveästä polttelusta ripuliin.
– Kun lopulta seuraavana lauantaina mikään ei mennyt alas, vessassa ei voinut käydä eikä henki meinannut kulkea, lähdin Mikkeliin ensiapuun. Koronatesti otettiin ja lähdin odottamaan sen tuloksia kotiin. En ehtinyt saada tuloksia, sillä maanantaina kuntoni romahti ja vaimo joutui soittamaan ambulanssin. Pikakoronatestin jälkeen jouduin suoraan teholle, kertoo Kosonen.
Myös kaveruksien vaimot saivat oireita, mutta huomattavasti lievempinä. Kososen vaimolla oli muutaman päivän vain vähän köhää ja lämpöä, yhtenä päivänä kovempi kuume. Ystävän vaimo puolestaan oli viikon toipilaana ajoittaisen kovan pääsäryn takia.
– Vain minä jouduin sairaalaan ja teholle. Pelastukseni saattoi olla hyvä terveys ja hyvä peruskunto, pohtii Kosonen.
Teholla ollessa Kososta pelotti. Televisio pyöritti jatkuvalla syötöllä hallituksen tiedotustilaisuuksia, koronauutisia sekä päivitti tilastoja tartunnoista, osasto- ja tehohoitopotilaista sekä virukseen menehtyneistä. Kukaan ei osannut ennustaa, miten tässä käy, ja mihin tilastoon Kosonen on päätymässä. Myös lähipiiriä pelotti Kososen puolesta taistelussa tuntematonta virusta vastaan.
– Tehohoitojakso meni kyllä osittain ohi, kun välillä sitä oli ihan pihalla. Mittarit piippailivat ympärillä ja jokaisessa raajassa ja kaulassa oli letkuja, kertoo Kosonen.
Lopulta lääkkeet alkoivat vaikuttaa ja Kososen bakteeriperäinen keuhkokuume alkoi helpottaa. Kolmen tehohoitopäivän jälkeen edessä olisi vielä kahdeksan päivän jakso eristyksissä ennen kotiin pääsyä. Tartunta veti Kososen täysin vuodepotilaaksi ja elopainoa sairaalaan jäi jopa 12–13 kiloa. Kotiin päästyään hän kuvailee olleensa niin huonossa kunnossa, ettei jaksanut kuin hätinä vessaan kävellä.
– Onneksi hoito oli laadukasta, lääkärit ja hoitajat tekivät todella hyvää työtä. Hoitaja soitti myös joka päivä kotiutumiseen jälkeen ja kysyi voinnit, kertoo Kosonen jälkiseurannasta.
Toipuminen työkuntoon vei kotiutumisen jälkeen lopulta kuusi viikkoa. Sinä aikana Kosonen nukkui paljon. Kun voimat alkoivat vähän palautua, hän alkoi puuhastella varovaisesti pihalla ja käydä kevyillä kävelylenkeillä.
– Kävelylenkeillä kävin sykemittarin kanssa, jotta syke ei nousisi. Rakensin myös meidän vanhaan 1930-luvulta peräisin olevaan navettaan oman kuntosalin ja heti kun jäät lähtivät, niin uusin laiturin, naurahtaa Kosonen.
Kuntosalia rakentaessa Kosonen puuhasi tunnin, jonka jälkeen nukkui kolme tuntia. Hän kuitenkin sanoo, että toipumiseen vaikutti se, että hän sai lopulta pakotettua itsensä vähän liikkeelle. Pikkuhiljaa kunto koheni.
– En tosin ikinä ole ollut näin huonossa kunnossa. Enkä näin terveenä – edes minkäänlaiset syysflunssat eivät ole iskeneet, ilahtuu Kosonen.
– Tosin terveenä pysymiseen on saattanut vaikuttaa jatkuva käsien pesu, käsidesin käyttö ja ihmismassojen välttely, hän pohtii.
Vakava virustartunta jätti kuitenkin jälkensä, sillä juuri nyt Kosonen ei kaipaa massatapahtumiin tai ihmisjoukkoihin. Kososen työ on sosiaalista, joten vapaa-ajan viettäminen kotosalla metsissä ja järvellä on sille hyvää vastapainoa. Sairastuminen vaikutti myös lähipiiriin, sillä kaikki ottavat nyt entistä vakavammin turvavälien pitämisen ja käsidesin käytön.
– Olen toiminut monelle sellaisena korona-automaattina. Vastaan mieluusti kysymyksiin ja saan sitä kautta lisättyä ihmisten tietoisuutta asiasta. Ja siitä, että tauti voi iskeä kehen tahansa ja nopeasti. Minä päädyin suoraan hiihtoladuilta teho-osastolle, Kosonen muistuttaa.
Hän toivoo, että jokainen tekee sen verran minkä pystyy välttääkseen tartunnan. Kososen mukaan mieluummin kannattaa vaikka lotota kuin ottaa riskejä oman terveytensä kanssa.
– Tulipa tuota itsekin ennen leikittyä terveydellä ja esimerkiksi pelattua puolikuntoisena, mutta enää en sitä tekisi, kertoo Kosonen.
Hiihtoladuille hän aikoo kuitenkin palata. Pari vuotta menee vielä kunnon kasvattamisessa, virustilanteen seuraamisessa ja maltillisessa treenaamisessa. Maratonhiihtämiseen kuuluu melkoisia äärisuorituksia, vuorille kiipeämistä ja kymmeniä kilometrejä, joten maltti on valttia.
– Se on täydellistä kilpailua itseä ja omia tuloksia vastaan, summaa Kosonen.